Elokuvahöpinää osa 1.0.2

Kävin katsomassa elokuvan "Che" ensimmäisen osan. Odotin sitä mielenkiinnolla, sillä vaikka Che Guevara on historiasta hahmona, tiedän hänestä vain sen mitä vähän yleisissä historian kirjoissa sivutaan; mitä hän on tehnyt ja missä ollut mukana. Elokuvan nähtyäni en tosiaan tiedä vieläkään sen enempää.

Puitteet elokuvalla olivat hienot ja kuvallinen jälki oli realistista ja toimivaa. Ajan henki tuli hyvin esille ja oli kuin dokumenttia olisi katsellut. Näyttelijät tekivät kyllä hyvät roolisuoritukset, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Elokuvassa mätti tärkein asia: päähenkilö.

Itse Che jäi elokuvassa etäiseksi ja itsestäni tuntui, että tekijät eivät oikeastaan tunteneet päähenkilöään. Kyllä Del Toro näytti Cheltä ja oli uskottava siinä, mutta en ensimmäisen reilun kaksituntisen jälkeen tiedä Che Guevarasta yhtään enempää kuin ennen elokuvaa. Toki tiedän paremmin Kuuban vallankumouksen kulun ja mitä Che teki, mutta itse mies on edelleen vain nimi. Hänen arvomaailmaansa, tunteitaan tai yksityistä elämäänsä ei avattu lainkaan.

Mielestäni juuri tässä olisi ollut elokuvan suurimmat mahdollisuudet, näyttää Che ihmisenä eikä ikonina ja patsaana. Lähes kaikki kun tuntevat miehen tiukan ilmeen hänestä otetusta varmaan yhdestä tunnetuimmasta valokuvasta ikinä, mutta harva tietää millainen mies hän oli. Jos elokuva olisi ollut pelkästään Kuuban vallakumouksesta niin ei tuo olisi haitannut, mutta kun kyseessä on päähenkilön elämää seuraavasta elokuvasti, niin kyllä ainakin itse kaipaan paljon enemmän syvyyttä päähenkilöön.

Sinänsä on mielenkiintoista miten vähän tekijät ovat saaneet Che:stä ja Fidel Castrosta irti, sillä koko elokuvan tarina lähtee noista miehistä; hehän kun olivat Kuuban vallankumouksen arkkitehteja. Mielenkiintoisinta antia elokuvassa olivatkin Chen ja Fidelin keskustelut. Itse olisin vaikka voinut seurata niitä koko elokuvan ajan sen sijaan, että nyt näytettiin taistelua ja metsässä kykkimistä.

Miten ammattilaiset aina unohtavat elokuvan tärkeimmän osan: hahmot.